Laatua rakentamiseen

Omakotitalojen ja huviloiden uudishankkeiden vastaavan mestarin ja pääsuunnittelijan palvelut yli sadan kohteen kokemuksella. Toimialueena Pirkanmaa ja Jämsän seutu.

Palvelut

Ohessa on palveluvalikkoni, josta voidaan räätälöidä tarpeidesi mukainen palvelupaketti.

  • Rakentaminen edellyttää, että rakennushankkeella on rakennustarkastuksen hyväksymä vastaava mestari.

    Vastaava mestari kannattaa ottaa hankkeeseen hyvissä ajoin ennen rakentamiseen liittyvien sopimusten tekoa. Tällöin voin olla mukana alusta alkaen ohjaamassa rakennusprosessia ja saatte parhaan hyödyn itsellenne. Olen koko prosessin ajan teidän etujenne valvoja. Vastaavana mestarina tehtäväni on erityisesti huolehtia laadun varmistuksesta ja siitä, että rakentaminen tehdään tehtyjen suunnitelmien mukaisena. Tärkeänä pidän myös sitä, että saadaan kaikki hankkeeseen osallistuvat urakoitsijat puhaltamaan yhteen hiileen laadukkaan lopputuloksen takaamiseksi.

    Tehtäväkokonaisuus ja palvelupaketin hinta sovitaan ennen työn aloitusta.

    Palvelut:

    - konsultaatio ennen rakentamista

    - lupapisteen hoitaminen asiakkaan puolesta

    - urakkatarjousten pyytäminen

    - osallistuminen aloituskokoukseen, käyttöönottotarkastukseen ja/tai lopputarkastukseen

    - rakennusviranomaisten edellyttämät rakennusvaihetarkastukset

    - muut tarvittavat palaverit ja tarkastukset

    - valmiusastetodistukset sähköisenä pankille

    - kosteuskoordinaattorin tehtävät

    - työturvallisuuskoordinaattorin tehtävät

    - hankkeesta riippuen tarkastuksia ja palavereita kertyy 15 – 25 kpl

    - muut mahdolliset erikseen sovitut palvelut

  • Rakennusluvan saanti edellyttää, että rakennushankkeella on rakennustarkastuksen hyväksymä pääsuunnittelija..

    Pääsuunnittelijan tehtävät pääpiirteittäin:

    - vastaa koko rakennushankkeen laadusta

    - vastaa suunnittelun kokonaisuudesta

    - vastaa hankkeen aikataulutuksesta ennen rakentamisen aloitusta

    - varmistaa suunnittelun lähtötietojen riittävyyden ja toimittaa tarpeelliset suunnitelmat erityissuunnittelijoille

    - varmistaa eri suunnitelmien yhteensopivuuden

  • Kunnat ovat siirtyneet hoitamaan rakennuslupaan liittyvät asiat sähköisellä lupapisteohjelmalla.

    Ennen lupahakemuksen käsittelyä kerätään lupapisteen luonnosvaiheeseen iso määrä tietoa, kuten;

    - karttatiedot

    - maaperätutkimus

    - tärinätutkimus

    - kosteudenhallintaohjelma

    - lupapiirustukset

    - energiatodistus

    - naapurien kuulemiset

    - rakennuskohteen tiedot

    - lupapisteeseen osallistujat

    - pääsuunnittelijan ja suunnittelijan tiedot

    - vastaavan mestarin tiedot

    - liittymälupa

    - todistus tontin omistuksesta tai vuokrasopimus

    - mahdolliset muut lausunnot

    - jne.

    Kun tarvittavat tiedot on kerättynä, voidaan tehdä varsinainen lupahakemus.

    Kun lupa-asia on käsitelty ja lupa saatu, on luvan myöntämisellä kahden viikon valitusoikeus. Mikäli valituksia ei ole tullut, voi ryhtyä varsinaiseen rakentamiseen.

    Rakentamisen aikana lupapisteeseen tulee vielä lisää materiaalia ja esim. päivitetyt piirustukset, sähkösuunnitelmat, vastaavan mestarin, kvv- ja iv valvojan tarkastusasiakirja jne.

    Tarvittaessa minulta voi tilata lisäpalveluna tämän lupapisteen hoitamisen.

  • Palveluihini sisältyy myös rakennustyömaan rakennusvalvojan tehtävät.

    Jos rakennushankkeellasi on esim. talotoimittajan puolesta vastaava mestari, silloin on rakennuttajalla hyvä olla oma rakennusvalvoja varmistamassa työn laatua.

    Oikealla työn aikana tapahtuvalla valvonnalla voit olla varma siitä, että työmaa on toteutettu niin kuin on suunniteltu ja rakennusprosessi kulkee eteenpäin.

    Valvoja kannatta ottaa hankkeeseen mukaan mahdollisimman hyvissä ajoin, sillä hän osallistuu suunnitteluun, urakkatarjousvaiheeseen ja urakkaneuvotteluihin sekä kaikkiin palavereihin.

    Valvoja järjestää myös työmaapalaverit, joissa käydään läpi projektin pysyminen aikataulussa, suunnitelmien toteutuminen ja mahdolliset muutokset.

Talopakettitoimittajia, joiden kohteissa olen ollut rakennuttajan tilaamana vastaavana mestarina, pääsuunnittelijana tai valvojana:

Kastelli

Designtalo

Kannustalo

Jukkatalo

Älsbytalo

Lammi kivitalo

Ainoakoti

Passiivi kivitalo

Ollikaisen Hirsirakenne

Mammuttihirsi

Kontio Hirsitalot

Kuusamo Hirsitalot

Honkarakenne

Finnlamelli

Toiminta-alueeni kunnat:

Tampere

Kangasala

Nokia

Ylöjärvi

Lempäälä

Orivesi

Juupajoki

Jämsä

Kuhmoinen

Pälkäne

Valkeakoski

Ruovesi

Mänttä-Vilppula

Virrat

Ota Yhteyttä